
Pohjanmaan Ravi
Pohjanmaan Ravi
Pohjanmaan Ravi ry on vuonna 1987 perustettu yhdistys, joka pyörittää Ravikeskus Keskisen toimintaa.
Pohjanmaan Ravi ry toimintasuunnitelma vuodelle 2023
Pohjanmaan Ravi ry:n päätavoitteena on järjestää 11 laadukkaasti järjestettyä ravipäivää Ravikeskus Keskisessä, Ylivieskan raviradalla. Tavoitteena on kokonaisuudessaan noudattaa yhdistyksen voimassa olevaa strategiaa (2021–2024), joka ohjaa toimintaa yhdessä hallitustyöskentelyn rinnalla. Strategia päivitettiin vuonna 2021 seuraavalle strategiakaudelle.
Vuoden 2023 ehdoton ykkösprioriteetti on jälleen Ruunakunkkarit, jotka järjestetään nyt poikkeuksellisesti viikko ennen Kouvolan Kuninkuusraveja 28.–29. heinäkuuta. Tulevan vuoden Ruunakunkkarit ovat järjestyksessään kuudennet ja tapahtumalle on saatu hyvä aihio, jota aiotaan edelleen entisestään kehittää yhteistyössä Ylivieskan kaupungin kanssa niin yleisön, osallistujien sekä yhteistyökumppaneidenkin osalta. Olemme ottaneet huomioon tapahtumasta aiemmin saadun palautteen ja pyrkineet korjaamaan ne vuodelle 2023, mutta samalla pitämään kiinni myös seikoista, jotka ovat onnistuneet jo aiemmin. Ruunakunkkareiden yhteydessä järjestettävää Malja-juhlaa (iltajuhla) aiotaan jatkaa toistaiseksi aiempien vuosien tapaan samaan tyyliin esiintyjäpuolen sekä tapahtuman toimivuuden ja tunnettavuuden osalta. Myös vuonna 2023 aiomme olla edelleen aktiivisia, jotta saisimme ulkomaalaisia ykköstason ruunia kilpailemaan Ruunakunkkareiden Ruunaruhtinas-tittelistä. Tämä on nyt jo huomattavasti helpompaa, kun tietoisuus tapahtumastamme myös naapurimaissa on lisääntynyt. Muita kyseisen viikonlopun nimilähtöjä ovat perinteinen Helätin-ajo, joka ravataan tasoitusajona nousevien ja avoimen tason kylmäverihevostammojen kesken, sekä lämminverisille ajettava perinteinen Ylivieskan kaupungin Malja-Ajo.
Myös muille ravitapahtumille pyritään löytämään tietty teema, joka houkuttelee asiakkaita tapahtumiimme. Tulevaan kauteen kuuluu edelleen lokakuussa ratkottava Amatööriohjastajien Suomenmestaruus -osakilpailut. Pohjoisen Ravialueen Nordic-kilpasarjat sekä Hippoksen Nuorten- ja Tammasarjat tulevat jatkossakin nostamaan kauden aikana ravipäivien profiilia.
Yhdistyksen tarkoituksena on pitää ravirataa ja varikkoalueen suoraa/ ajolenkkiä kunnossa ja turvallisena liki ympäri vuoden. Ajolenkki edesauttaa paikallisten valmentajien ja harrastajien valmennusmahdollisuuksia, mutta toimii hyvänä lämmittelyvaihtoehtona myös ravien aikana paikalla oleville valjakoille ja hevosille, joilla lämmitystä ei voi tehdä radalla. Jatkamme mahdollisuuksien mukaan myös muiden harjoitusolosuhteiden ylläpitoa yhdessä alueen valmentajien kanssa.
Ravikeskus Keskinen on kuntien yhteinen maakuntarata. Järjestämme aktiivisesti myös muita hevosalan tapahtumia ja tarjoamme tiloja vuokrattavaksi myös muille järjestöille ja yrityksille. Pohjanmaan Ravi ry jatkaa tiivistä yhteistyötä alueen raviratojen ja hevosjalostusliittojen kanssa. Syksyinen tamma- ja varsanäyttely on ollut osa Keskisen tapahtumia. Jatkossa Ylivieska ja Haapajärvi järjestävät vuorovuosina näyttelyn. Ylivieska järjestää näyttelyn joka toinen vuosi, seuraavan kerran vuonna 2024. Jatkossa keskitytään maakuntaradan alueen kuntien kanssa yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen. Yhdistys jatkaa jäsenenä Pohjoinen Ravialueessa, joka kattaa kaikki pohjoisen alueen raviradat. Tämä yhteistyö tukee entisestään aluetoimintaa.
Nuorisotoiminnan tasoa pyritään Keskisen Ravinuorten osalta jatkossa kehittämään entisestään ja reilusti nostamaan vuodelle 2023. Tavoitteena on myös lisätä kerhotoimintaa vuodelle 2023 huomattavasti ja panostaa nuorisotoimintaan heti alkuvuodesta alkaen säännöllisellä toiminnalla. Tavoitteena on myös keskittyä kerhotoiminnan laatuun ja toiminnalliseen sekä interaktiiviseen ohjaamiseen teoriassa ja käytännössä. Järjestämme myös mahdollisuuksien mukaan poniravit vuoden 2023 aikana. Ponisarjoja tarjoamme jokaiselle ravipäivälle ja pyrimme osallistuttamaan ravinuoria esimerkiksi oheisohjelman suunnitteluun ja järjestämiseen.
Yhdistyksen tavoitteena on jatkaa yhteistyötä mm. eri urheiluseurojen kanssa. Raviradalla järjestetään vuosittain pari jalkapalloturnausta ja kauden päätöstilaisuus. Myös muiden urheilutapahtumien kehittäminen yhdessä seurojen kanssa on tavoitteena. Ravikeskus Keskisessä on todella monipuoliseen käyttöön sopivat tilat ja niiden markkinoiminen ja käyttäminen omissa ja vieraissa tapahtumissa on ensiarvoisen tärkeää käyttöasteen lisäämiseksi. Tunnettavuutta tilojen vuokrauksesta pyritään lisäämään alueella. Tämän ovat myös koiraihmiset huomioineet mm. järjestämällä muutamia hajukokeita Ravikeskuksen alueella. Myös Sirkus Finlandia on taas tulossa ja he ovat alustavasti varanneet 18-19.5.2023 alueen tilat näytöksilleen.
Katsomon ja radan välisen aidan päivittäminen mahdollisuuksien mukaan kuuluu kesän 2023 toiminnan tavoitteisiin.
Kokonaisuudessaan toiminnan kehittämiseen usealla eri osa-alueella aiotaan panostaa edelleen vuonna 2023. Kauden lopussa järjestetään alueen yhteiset pikkujoulut raviradalla yhteisöllisyyden parantamiseksi.
Vuoden teema on yhdessä tekeminen, ja sen tunnuslauseena olkoon roomalaisen historioitsijan Sallustiuksen jo 2000 vuotta sitten lausuma elämänviisaus: ”Sovussa pienet asiat kasvavat, epäsovussa suuretkin tuhoutuvat.”