Ylivieskan ravirata on Hippoksen sekä maa- ja metsätalousministeriön rataluokittelussa niin sanottu osan vuodesta ajava rata. Osan vuodesta ajavien ratojen toimintatuki on tarkoitettu käytettäväksi pääsääntöisesti kilpailukaudella, meillä siis huhti-lokakuussa.
Kilpailukaudella kunnostamme raviradan harjoituskäyttöä varten kaksi kertaa viikossa. Muina aikoina eli marras-maaliskuussa rata kunnostetaan paljolti talkootyöllä ja mahdollisimman pienillä kone- ja polttoainekuluilla.
Pyrimme jäädyttämään radan ja auraamaan sen lumesta talvikaudella niin, että radankäyttö myös talviaikaan olisi mahdollista. Rospuuttoaikana radankäyttöön on odotettavissa katkos.
Radan ja valmennusteiden omatoiminen hoito
Pohjanmaan Ravi ry:n jäsenillä on mahdollisuus itse kunnostaa ajopaikkoja radan lanoilla maksuttomasti. Raviradan omistama traktori ei ole käytettävissä, joten kunnostajalla pitää olla oma vetoajoneuvo käytössään.
Raviradalle saa mennä vain rengaslanan kanssa (kuva 1). Metsäteiden kunnostukseen voi sen lisäksi käyttää verkkolanaa (kuva 2) sekä kolmio- ja tasauslanoja (kuvat 3 ja 4).
Kesäaikaan rataa voi kastella punaisella vesikärryllä (kuva 5).
Palauta lanat käytön jälkeen omille paikoilleen.
Jos lanojen käytöstä tai kunnosta on kysyttävää, ole yhteydessä ratamestareihin:
Sami Koivuniemi puh. 044 363 1379
Kari Niemelä puh. 050 042 8982




